[/et_pb_section]
Hepokuusela – Luonnollisesti

Hepokuusela on pieni lämminhenkinen eläintila Keski-Suomessa. Tila muutti Uuraisten sisällä Kangashäkistä Jokihaaraan heinäkuussa 2019. Uusi tila sijaitsee omassa rauhassa metsän ympäröimänä. Tilalla asuu tällä hetkellä isäntäväen lisäksi 1 suomenhevonen, 1 islanninhevonen, 2 ponia, 2 vuohea, kanaporukka, 2 tallikissaa ja 2 koiraa.

Tilalla pyritään siihen, että kaikki sen eläinasukkaat voisivat elää puitteiltaan mahdollisimman lajityypillistä elämää yhdessä lajitovereidensa kanssa. Luonnollisuus otetaan huomioon myös ruokinnassa sekä eläinten kohtaamisessa ja kaikessa niiden kanssa tekemisessä.

Tilalle otetaan sovitusti  vastaan vierailijoita – niin isompia kuin pienempiäkin ryhmiä. Tilalla järjestetään välillä myös erilaisia kursseja, kerhoja, leirejä ja erilaisia tapahtumia lapsille ja perheille. Palveluihin kuuluu myös heppatuokiot, tallisynttärit sekä Metsämieli- retket ja Helmi- hetket. Jos olet kiinnostunut säännöllisestä ajasta ja tekemisestä Hepokuuselan hevosten ja muiden eläinten parissa, niin vuokraustiimiläisyys voisi silloin olla hyvä vaihtoehto.

Syksyllä 2019 nämä kaikki olivat tauolla ja Hepokuuselassa keskityttiin tilojen remontoimiseen ja muokkaamiseen omien tarpeiden mukaisiksi.

2020 otamme jälleen kävijöitä vastaan. Tervetuloa tutustumaan meidän palveluihin ja toimintaan!

 

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

This message is only visible to admins:
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.

Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons.
Type: OAuthException

Kiitos kaikille Hepokuuselan ystäville ja vierailijoille kuluneesta vuodesta! ❤️
Frostin ja Riston jouluheinien rouskutuksen ja kulkusten kilinän myötä Hepokuuselan väki toivottaa hyvää ja rauhaisaa joulua! ❤️🎄✨

#hyvääjoulua #jouluntunnelmaa #jouluheinät #islanninhevonen #suomenhevonen #hepokuusela
... Lue lisääPiilota teksti

24/12/20

Kommentoi Facebookissa

Ihanaa joulua! 💝💝💝💝 Mulla on hirvee ikävä teitä, tuun käymään heti kun korona hellittää!

❤️ Hyvää joulua myös teille! Näyttää kovin jouluisalta!

Tallilla on joulu ❤️🐴🎄💫 #tallinjoulu #jouluntunnelmaa #tallitontut #joulunaikaa #hepokuusela Kuvat: Hannu Korpela / Matti Niemi / Hanna Silvasti

Tallilla on joulu ❤️🐴🎄💫 #tallinjoulu #jouluntunnelmaa #tallitontut #joulunaikaa #hepokuusela
Kuvat: Hannu Korpela / Matti Niemi / Hanna Silvasti
... Lue lisääPiilota teksti

21/12/20

Hepokuuselan tonttujen lahjavinkki! 🎁❤️✨ Hepokuuselan lahjakortteja löytyy nyt iso valikoima verkkokaupasta www.hepokuusela.fi. Valitse mieleisin vaihtoehto tai laita viestiä ja tehdään lahjakortti toiveiden mukaan! Heppa- ja tallituokiot sopivat monenikäisille hevosten ja eläinten ystäville. 15.-31.12.2020 ostettuihin kortteihin nyt myös poikkeuksellisen pitkä voimassaoloaika 30.6.2021 asti! Heppa- ja tallituokioiden hintoihin tulee pieniä muutoksia 7.1.2021 alkaen, joten nyt on oiva tilaisuus ostaa valmiiksi vaikka koko kevään heppailut vielä vanhoilla hinnoilla! 🐴💝 #heppatuokio #tallituokio #lahjakortti #aineetonlahja #lahjaidea #elämyslahjat #ikimuistoisethetket #heppaterapiaa #heppailua #eläinystävät #tallielämää #hetkiäjaretkiä #hepokuusela

Hepokuuselan tonttujen lahjavinkki! 🎁❤️✨
Hepokuuselan lahjakortteja löytyy nyt iso valikoima verkkokaupasta www.hepokuusela.fi.
Valitse mieleisin vaihtoehto tai laita viestiä ja tehdään lahjakortti toiveiden mukaan!

Heppa- ja tallituokiot sopivat monenikäisille hevosten ja eläinten ystäville. 15.-31.12.2020 ostettuihin kortteihin nyt myös poikkeuksellisen pitkä voimassaoloaika 30.6.2021 asti!

Heppa- ja tallituokioiden hintoihin tulee pieniä muutoksia 7.1.2021 alkaen, joten nyt on oiva tilaisuus ostaa valmiiksi vaikka koko kevään heppailut vielä vanhoilla hinnoilla! 🐴💝

#heppatuokio #tallituokio #lahjakortti #aineetonlahja #lahjaidea #elämyslahjat #ikimuistoisethetket #heppaterapiaa #heppailua #eläinystävät #tallielämää #hetkiäjaretkiä #hepokuusela
... Lue lisääPiilota teksti

15/12/20

Tallin joulutapahtumat ovat täyttyneet mukavasti. Kiitos kaikille ilmoittautuneille! ❤️ Molemmille jouluisille glögiretkille ti 22.12. ja la 26.12. on vielä yhdet hepat varattavissa. Muut ryhmät ovat jo täynnä, mutta varapaikoille voit halutessasi ilmoittautua. ✨ Peruuntumisia voi vielä hyvin tulla näin korona-aikana. Toivotaan, että pysytään kaikki terveinä. 🙏 Ihanaa alkavaa viikkoa ja joulun odotusta! 🕯❤️ Kuva: Mediatuotanto Hannu Korpela

Tallin joulutapahtumat ovat täyttyneet mukavasti. Kiitos kaikille ilmoittautuneille! ❤️

Molemmille jouluisille glögiretkille
ti 22.12. ja la 26.12. on vielä yhdet hepat varattavissa.
Muut ryhmät ovat jo täynnä, mutta varapaikoille voit halutessasi ilmoittautua. ✨ Peruuntumisia voi vielä hyvin tulla näin korona-aikana.

Toivotaan, että pysytään kaikki terveinä. 🙏

Ihanaa alkavaa viikkoa ja joulun odotusta! 🕯❤️
Kuva: Mediatuotanto Hannu Korpela
... Lue lisääPiilota teksti

13/12/20

– Tutustu Hepokuuselan asukkaisiin –

”Hepokuusela on kuin toinen koti.”

Lillin muutto Hepokuuselaan kesällä 2013 on ollut yksi merkittävimmistä asioista sekä Lillin että minun elämässä. Hepokuuselassa Lilli saa elää onnellista elämää nauttien  vapaudesta ja tasapainoisesta laumasta. Minulle hepokuuselasta on tullut kuin toinen koti ja valtava voimavara arjen keskelle. Olen myös kiitollinen siitä, että tyttäreni on saanut kasvaa lapsuuttaan hepokuuselan lämpimässä ja eläimiä kunnioittavassa ilmapiirissä.

– Jonna –

– Hepokuuselan Instagramissa –

[instagram-feed]

Jätä yhteydenottopyyntö

Voit jättää yhteydenottopyynnön oheisella lomakkeella.