VUOKRAUSTIIMILÄISYYS

Hepokuuselan vuokraustiimiläisyys

Hepokuuselan vuokraustiimiläisenä pääset mukaan Hepokuuselan vakioporukkaan ja voit tavata tilan hevosia ja poneja sekä tilan muita eläimiä säännöllisesti viikottain.

Vuokraustiimiläisyyden alussa saat tarvittavan opastuksen. Yhdessä tutustutaan tilan hevosiin, poneihin ja muihin eläimiin, tallin rutiineihin, toimintatapoihin ja lähireitteihin. Ensisijaisesti vuokraustiimiläisyys sopii sellaisille, joilla on ainakin jonkin verran kokemusta ja/ tai riittävä maalaisjärki ja reippaus hoitaa eläimiä ja toimia talliympäristössä opastuksen jälkeen myös itsenäisesti. Maastoiluja tehdään pääasiassa yhdessä Hepokuuselan oman väen ja/tai muiden kävijöiden kesken. Turvallisuus syistä alaikäiset tiimiläiset eivät lähtökohtaisesti voi maastoilla meillä ilman aikuista.

Hevosten ja muiden eläinten kanssa toimitaan aina ystävällisesti, turvallisesti, eettisesti ja kuunnellen myös eläintä. Meille on tärkeää, että sekä eläimien, että ihmisten on hyvä olla meillä kaikessa mitä tehdäänkin.

Tiimiläisiksi otetaan aikuisia ja yli 16-vuotiaita nuoria tai vaikka kokonainen perhe. Vanhempien kanssa myös pienemmät lapset voivat olla vuokraustiimiläisinä ja eläinten kanssa puuhailu sopiikin hyvin vaikka koko perheen yhteiseksi harrastukseksi.

Vuokraustiimiläisenä voit tehdä Hepokuuselassa monenlaisia asioita:
  • Retkeillä lähimaastoissa hevosten/ ponien kanssa joko taluttaen tai ratsastaen. Aluksi tehdään maastoretket yhdessä, että reitit ja hevoset tulevat tutuiksi. Kun olette siihen valmiit, haluttaessa pikkuhiljaa voitte harjoitella myös itsenäisesti retkeilyä.
  • Tehdä hevosten/ ponien kanssa asioita kentällä, kuten maastakäsin työskentelyä, erilaisia talutus/kontaktiharjoituksia, ratsastaa itsenäisesti, harjoitella agilityä, ohjasajoa tai vaikka harjoitella vapaan hevosen kanssa työskentelyä.
  • Ponin kanssa on mahdollista harjoitella myös valjastusta ja reen/kärryn/ pulkan vetämistä ja ohjastamista.
  • ”Hengailla”, hoidella, harjailla tai vain olla, rentoutua ja hengitellä yhdessä hevosen/hevosten ja/tai muiden eläimien kanssa. Meillä ei ole pakko ”suorittaa” mitään.
  • Hoitaa myös muita tilan eläimiä: kanoja, vuohia, kissoja, koiria. Niiden kanssa voi myös opetella uusia tai vanhoja temppuja.
  • Tallin yleisiin päivittäisiin puuhiin on mahdollista osallistua oman kiinnostuksen mukaan ja nauttia mielekkäästä hyötyliikunnasta ja eläinten seurasta siinä samalla.
  • Jotain muuta.. kysymyksiä ja toiveita kuunnellaan mielellään.
Hinnat:
Vuokraustiimiläisyys 100€/kk.

Bertta-ponin tiimijäsenyys 65€/ kk

Hinta sis. alv 10%. Minimi kesto 3 kk.

Tutustumiskäynti 1h 20€.

”Hepokuuselassa opin katsomaan asioita laajemmin.”

Aikaisemmin hevosen kanssa oleminen ja tekeminen oli minulle ratsastamista, harjaamista, kilpailemista, varustamista, tarhaan viemistä ja sieltä hakemista jne. Enpä olisi silloin arvannut, mitä kaikkea tulee tapahtumaan..
Hepokuuselassa käytyäni ensimmäiset kerrat ymmärsin, mitä kaikkea muutakin se voi olla.
Tein päätöksen jäädä Hepokuuselaan. Hepokuuselaan on aina kiva tulla ja koen riittäväni omana itsenäni.
Ratsastuksen ohelle on tullut maasta käsin työskentely. Kilpailemista tärkeämpää on nykyään läsnäolo ja hevosen ja ihmisen välinen luottamus. Hepokuuselassa opin katsomaan asioita laajemmin.
Kiitos, että olen saanut mun elämään yhden ”rakkaus-pumpulin”, josta on tullut mun paras hevosystävä!!

– Tiina –